PTE Scales

PTE-vaakojen tuotekehitys aloitettiin syksyllä 2013, kun tuttu keskisuomalainen maanviljelijä paini punnitusongelman kanssa. Kaukana tilalta sijaitsevat pellot aiheuttivat lukuisia ylimääräisiä ajoja, koska silmämääräinen lastaus jätti kuormat useaan otteeseen vajaaksi. Kiireisellä hetkellä aika on rahaa.

Saimmekin tämän tapahtumaketjun seurauksena toimeksiannon kehittää tarkan, laadukkaan ja edullisen etukuormaajavaa’an. Markkinoilla oli jo tällöin myynnissä ulkomaisia etukuormaajavaakoja, joiden käyttäjäkokemus ei ollut parhaasta päästä.

Loppuvuosi 2013 meni suunnitteluun, testaamiseen, ongelmien ratkaisuun, suunnitteluun…ja taas testaamiseen. Lopulta hyvin toimiva prototyyppi oli valmis tuotantoon.

Seuraavan parin vuoden aikana teimme jälleenmyyntiä lähinnä tilauksesta yksittäisille toimijoille ja muille jälleenmyyjille. Opetimme asiakkaitamme käyttämään vaakoja ja kiersimme ympäri Suomea asiakkaiden luona. Jos jollain oli vaa’an kanssa ongelma, jota hän ei itse osannut ratkaista, menimme lyhyellä varoitusajalla auttamaan.

Edellämainitut ovat  jälkeenpäin ajatellen olleet tärkeitä reissuja, sillä asiakkailta tulevan palautteen perusteella olemme voineet kehittää tuotteemme siihen pisteeseen, jossa se on nyt. Lisäksi hyvä ja nopea asiakastuki on ollut meille lähtökohta alusta asti.

Ensimmäistä tuotetta myytiin aluksi jälleenmyyjämme nimellä. Vuonna 2015 päätimme siirtyä toimimaan itse myyjänä ja hoitamaan asiakaskontaktit. Tämä siksi, että parhaiten asiakasta ja jälleenmyyjiä laitteen käytössä voi neuvoa laitevalmistaja. Brändäsimme tuotteemme PTE Scales -nimelle ja saimme heti jälleenmyyjiksi Suomesta IKH:n ja Valtran. Tämän jälkeen vaakamyynti on ollut jatkuvassa kasvussa.

Tänä päivänä olemme voineet panostaa tuotekehitykseen ja asiakaspalveluun muunmuassa kasvaneen jälleenmyyntiverkostomme ansiosta. Asiakaskunnasta saatujen palautteiden ja tuotekehityksen myötä kehitimme vuonna 2016 trukkivaa’an ja vuonna 2017 pyöräkuormaajavaa’an. Jatkosuunnitelmia uusien laitteiden osalta on tälläkin hetkellä pöydällä.

Vaakojen lisäksi olemme kehittäneet sovelluksia viljankuivauksen energiatehokkuuden parantamiseksi. Kaikki tuotteemme ovat itse suunnittelemiamme ja valmistamiamme.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä




Yhteystiedot

ProTest engineering Oy
c/o HydSupply Oy
Kuormaajantie 3
40320 Jyväskylä

Soita meille: +358 44 578 6653

Sähköposti: info@pte.fi